torstai, elokuu 24, 2017
Koti 2016 maaliskuu

Kuukausittaiset Arkistot: maaliskuu 2016

Ravenia julkaissut uuden videon kappaleesta “We All Died For Honor”

Kotimainen eeppistä elokuvametallia tarjoileva Ravenia julkaisee debyyttialbuminsa ”Beyond The Walls Of Death” huhtikuussa. Nyt levyä ennakoimaan on laitettu ulos uusi Markus Niemisen ohjaama musiikkivideo...

Nile + Melechesh @Nosturi, Helsinki 30.3.2016

NILE JA MELECHESH TARJOSIVAT MAALISKUUN LOPPUUN TUULAHDUKSEN ITÄMAISTA PAHUUTTA.  Vuosittainen TuskaLive konserttisarja toi Helsingin Nosturiin egyptiläisteemaa vahvasti musiikissaan painottavan brutaalin death metal – yhtyeen Nilen....

Amon Amarth mukaan Iron Maidenin Hämeenlinnan konserttiin

IRON MAIDENIN HÄMEENLINNAN KEIKAN OHJELMISTO TÄYDENTYY Sabatonin ja The Raven Agen lisäksi lavalla nähdään ruotsalainen Amon Amarth   Iron Maidenin kesäkuisen Hämeenlinnan konsertin kova kattaus on täydentynyt...

Motörheadin viimeiseltä kiertueelta DVD ja albumi toukokuussa.

Motörheadin viimeiseksi jääneeltä Euroopan kiertueelta julkaistaan live-DVD sekä -albumi toukokuussa. ”Clean Your Clock” on taltioitu kahdesta loppuunmyydystä konsertista Münchenista 20. ja 21.11.2015. Kyseessä ovat...

Death Angel liekeissä uudella singlellä “The Moth”

Thrash-veteraaniyhtye Death Angel on julkaissut ensimmäisen biisin tulevalta ”The Evil Divide” levyltä. Tuore single on nimeltään ”The Moth” ja toimii myös uuden CD:n avausraitana. Levy...

Mad Hatter’s Den julkaissut uuden lyriikkavideon

Mad Hatter's Den on julkaissut uuden lyriikkavideon 8.4.2016 ilmestyvältä "Excelsior" -levyltä. Kyseessä on levyn ensimmäinen varsinainen kappale "Break the Chains (Into the Black)" avausraitana...

Katatonia julkaissut ensimmäisen kappaleen tulevalta levyltä

Ruotsin progressiivisen metallin veteraaniyhtye Katatonia tarjoilee ensimmäisen näytekappaleen tulevalta 20.5.2016 ilmestyvältä "The Fall Of Hearts"-levyltään. Laulaja Jonas Renkse on kommentoinut uutta "Old Heart Falls"-sävellystä...

Tämän vuoden Tuska-biisi on kuunneltavissa. Näin se lähtee… six six six.

Tämän vuoden virallinen Tuska-biisi on julkistettu. Kuunteluut saat sen alta... ai miks miks miks? No koska six six six! Metalliluolan Tuska-kisa on vielä voimassa ja...

Primal Fear – Rulebreaker (2016)

Lähestulkoon 20 vuotta sulaa rautaa tahkonut Primal Fear on nostanut itsensä tänä aikana Saksan hevimetalli-yhtyeiden kirkkaimpiin nimiin. Jo heti yhtyeen perustamisvuonna 1997 tavaramerkkeihin iskostui...

Rob Halford lupaa uutta Judas Priest-albumia alkuvuodeksi 2017

Rob Halford on uudessa Full Metal Jackie-radiokanavalle antamassaan haastattelussa avannut tulevan Judas Priest-albumin aikataulua. Halfordin mukaan yhtye aloittaa piakkoin kirjoitussessiot ja ideoita uusiin kappaleisiin on...

Viimeisimmät uutiset

Liity joukkoon!

15,439FanitTykkää
1,087SeuraajatSeuraa
53SeuraajatSeuraa

TOP 5 - Luetuimmat jutut:

Selviytyjät Private Metal Festival 2017 – yksityinen metallifestivaali keskellä lakeuksia!

Oletko koskaan haaveillut festivaalista, joka kiteytyy loistavaan yhteishenkeen, mustaan huumoriin, ja synkkään elävään musiikkiin, joka ei rajoitu Radio Rockin soittolistoihin? Mikäli mielessäsi yhdistit Nummirockin kuvaukseen,...